Feb 15, 2012

tiedän, mitä teit viikko sitten


Tilasin nimittäin kengät Urban Outfittersilta. Tilaamiseen johtanut tilanne meni jotakuinkin niin, että näytin ystävälleni Emmalle samaa videota, jonka linkitin tänne maanantaina. Tarkoituksena oli lähinnä hakea inspiraatiota yhteen projektiin, mutta videon jälkeen onnistuin klikkaamaan itseni Urban Outfittersin sivuille, jossa tämä FINSK Exclusively for Urban Outfitters -mallisto olikin tarjouksessa. Ostopäätöksen tekeminen vei noin kaksi sekuntia.


FINSKin kenkäsuunnittelijasta Julia Lundstenista kuulin ensimmäistä kertaa joitakin vuosia sitten, mutta on ollut mahtava nähdä, miten iso trendi hänelle tyypillisestä tyylistä on parin viime vuoden aikana tullut. Julian suunnittelemia kenkiä on näkynyt niin Lady Gagan kuin Rihannankin jaloissa, eikä ihme, sillä kengät ovat kuin taideteoksia.
FINSK perustettiin 2004 ja yhteistyömallistoja on ollut Urban Outfittersin lisäksi mm. Marimekon ja Topshopin kanssa. Sen lisäksi Julia on voittanut sekä Nuori suunnittelija -palkinnon sekä Manolo Blahnikin nimikkopalkinnon peräti kahdesti.

kuvat täältä, täältä ja täältä


Minäpä sitten satuin kotiuttamaan Urban Outfittersille suunnitellusta mallistosta tuon Thora Black -kenkäparin, jonka alareunaa kiertää oranssi raita ja jonka korko näyttäisi loppuvan hieman kesken. Utelijaille voin kertoa, että näillä ei tunnu siltä kuin seisoisi ilmassa tai aikoisi kaatua koko ajan, vaan kengillä on erittäin miellyttävä kävellä.


//A week ago I was browsing Urban Outfitters' website and found the FINSK Exclusively for Urban Outfitters collection on sale and it took me about two seconds to order this pair of shoes called Thora Black. Shoes feel amazing on feet although they don't look very comfy. 
The shoe designer of FINSK, Julia Lundsten, is a talented finnish designer who has won the Manolo Blahnik award, for example, already two times. In my opinion, her shoes are so beautiful they're close to art and you may have seen fashion bloggers or celebrities like Lady Gaga and Rihanna wearing them. Finally I also have a pair of FINSK.

11 comments:

  1. 888) Voin jo kuvitella sut tallaamassa Turun katuja näillä - ihmisten niskat tulee menemään NIIN vinoon!

    ReplyDelete
  2. Täytyy vaan odottaa vielä, että lumet hiukan sulaisi, niin olisi mukavampi tallustella näillä! :)

    ReplyDelete
  3. Ne ovat niiiiiiin ihanat!! <3

    ReplyDelete
  4. Upeat kengät, olen hieman vihreä kateudesta!! ;)

    Itse rakastan noita Marimekolle tehtyjä kenkiä: näin ne joskus Kristiina Komulaisen (?) jalassa TV:ssä ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Kävin jopa kenkiä liikkeessä hipelöimässä, mutta silloin juuri ei ollut rahaa. Edelleen kaduttaa, etten niitä ostanut ://

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jos oikein muistan, niin ainakin osa niistä kengistä vedettiin pois markkinoilta vähän ajan jälkeen jonkin valmistusvirheen vuoksi - valitettavasti!

      Delete
  5. Aaaaaargh!! Heti olisin tilannu mut mun koko on loppu!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ääh, nyt mä niin haluisin nuo kengät enkä tiedä mitä tehdä! Harmaista olis kyllä mun koko mut mustasta ei ja ne kyl olis monikäyttösemmät... Minkälaista kokoa nuo kengät on, menikö sulla nappiin vai oliko isommat/pienemmät kuin ajattelit? Jonkunväriset on varmaan pakko saada mut en oo varma kuinka hyvin vastaavat kokoaan..?

      Delete
    2. Kengät on aavistuksen isommat kuin koko lupaa :) toivottavasti tästä oli apua ja saat sopivat kengät! :)

      Delete